maanantai 4. heinäkuuta 2016

Sateisten päivien päivänsäde

Sataa. Ja sitten taas sataa. Ja vielä vähän sataa. Viikon sää näyttää jotakuinkin tältä. Sehän ei kuitenkaan meitä haittaa.

Eilen illalla aurinkokin pompsahti jostakin taivaalle, joten päätettiin ottaa siitä ilo irti, ja lähteä lenkille. Halusin käydä kävelemässä paikassa, jossa ohi kulkee enemmän autoja, sillä niitä Halla on aavistuksen säikkynyt. Nyt kuitenkaan siitä ei ollut merkkiäkään, ja jatkoimme lenkkiä läheiseen metsään, jossa pystyin pitämään Hallaa hetken vapaana. Nurmikentällä harjoiteltiin taas vahvistukseksi peruskäskyjä ja leikittiin tennispallolla. Iloseks teki, pentuhan on kova oppimaan, eikä ole harjoittelu mennyt hukkaan.


 Ja tänään, sadetta. Mutta mikäs siinä, harjoiteltiin sisällä seisomista, kyllä se tästä. Seuraamista harjoiteltiin kadulla hihnassa, ja samalla tehtiin muutama käsittelyharjoitus.
Iltapäivällä lähdettiin kaupan kautta Ylöjärvelle tapaamaan Hallan siskoa ja äitiä. Halla oli riemuissaan, ja ihmekös tuo, kun on taas leikkikavereita. Hillalla, Hallalla ja Hanilla näyttikin olevan hauskaa, Hillan ja Hallan painileikeissä näytti lähteneen pari hammastakin.
Tietenkin olin taas kameran kanssa liikenteessä, Hillaa ja Hallaa kun on aina hauska kuvata. Ilmeisesti ainakin ilmeet ovat edelleen samat, samat irvistykset löytyivät myös vanhemmista kuvista. Harmaa ja sateinen sää ei kuvatessa ollut se mieluisin, mutta minkäs sille voi. Pienellä jälkikäsittelyllä sainkin kuvista parempia. 






2 kommenttia:

  1. Ihana blogi sulla ja ihana kultsu pentu<3 Tulee itsellekkin hirveä kultsupentukuume näitä kuvia katsellessa! Jäin seurailemaan.

    VastaaPoista