perjantai 29. heinäkuuta 2016

Saariston lapset


Tiistaina 26.7. Starttasi matka kohti Turun saaristoa. Edessä siis oli muutaman tunnin ajomatka.
Matkalla pysähdyttiin syömään aamupala ja kävelemään ulkona. Halla sai paljon katseita, kehuja ja ihasteluja ohikulkijoilta, eikä ihme, onhan se nyt aika suloinen.

Vihdoin päästiin ajamaan Rengastietä pitkin Mossalaan, matkalla oli muutama lossi (joista muuten yhtä odotettiin yli tunti). Koira ei ollut moksiskaan.
Perillä käytiin tsekkaamassa mökki ja tutustuttiin alueeseen. Mökki oli lähes meren rannassa, joten käytiin testaamassa, jos Halla vaikka tykkäis uida. Mutta ei. Rannalla Halla pääsi nopeasti moikkaamaan jonkin verran itseään vanhempaa pentua. Paljon kivempaa, kuin uiminen.
 Käytiin kävelyllä läheisessä metsässä ja näkötornissa, paljon tuli ihailuja ja rapsutuksia. Ja kaikkien eteen olis tuo hupsu heittänyt selälleen, rapsuttaisitte nyt ees vähän.
Illasta harjoiteltiin temppuja ja käskyjä ulkona. Seisominenkin alkoi pikkuhiljaa sujua, seuraaminenkin oli jo ihan ok, kun vertaa siihen, ettei sitä ihan hirveästi olla harjoiteltu. Videon voisin yrittää tänne joskus saada.


Toissapäivänä (27.7.) nukutti Hallaakin vähän normaalia pidempään huonosti nukutun yön jälkeen. Käytiin taas muutama kerta lyhyellä lenkillä, muuten lähinnä pysyttiin mökin lähistöllä.
Halla sai olla irti, ja välillä harjoiteltiin milloin mitäkin. Ja voi että, vihdoin se tajus, mitä seisomisessa haetaan... niin kovin ylpeä <3  Hyvä, että opittiin se ennen mätsäreitä, joihin on enää muutama päivä. Tosin mistä sitä tietää, miten kehässä onnistuu.
 Käytiin taas kahlailemassa ja noutamassa vedestä keppiä, uimaan Halla ei kuitenkaan halunnut. Lisäksi käytiin veneilemässä, sekään ei Hallaa haitannut, ihan rauhallisesti oli koko matkan. Lähdettiin veneilyn jälkeen käymään kaupassa toisella saarella, jonka jälkeen laitettiin ruokaa ihmisille ja koiralle. Halla, kuten tavallisesti, sekosi ruuasta. Ai miten niin ahne ja nälkäinen?
Päivä oli mielettömän lämmin ja hyttysiä oli aivan liikaa, onneksi niitä oli rannalla edes vähän vähemmän, kun käytiin taas viilentämässä Hallaa kahlailemalla. Rannassa Hallalle oli suuri houkutus syödä kuolleita kaloja ja muuta yhtä ihanaa. Hyh.
Illasta vietettiin jonkin aikaa rantakalliolla, ja otettiin paljon kuvia. Oli huomattavasti viileämpi, kuin päivällä, mutta kyllä tarkeni, paremmin kuin hyvin.
Taas tuli päivän mittaan monia rapsutuksia ja ihailuja, oli koira onnessaan.


Eilen lähdettiin aamulla ajelemaan Rengastietä eteenpäin, takaisin kohti kotia. Kävi sitten kuitenki niin, ettei ehditty Rengastien viimeiseen lossiin, ja jouduttiin odottamaan seuraavaa reilut kolme tuntia. Hups.
Jälkeenpäin voi sanoa, että ihan hyvä kun ei ehditty, nyt päästiin Hallan kanssa tutkimaan paikkoja muuallakin, kuin leirintäaluella ja sen lähistöllä, oikeessa saaristolaiskylässä. Ihan mielettömän nätti paikka, paljon tuli otettua kuvia.
 Kahden jälkeen oltiin palattu mantereelle ja lähdettiin ajelemaan kohti Tamperetta. Matka sujui kivasti, vaikka Halla ei mitenkään suuremmin automatkustamisesta tykkää. Tylsäähän se on.

3 kommenttia:

  1. onpas ihana tunnelma näiss kuvissa <3

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia! Rapsutuksia Hallalle, toivottavasti taas nähdään! Terveisin Liisa ja Hallan emo Hani❤

    VastaaPoista