sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Koiramiitti kertaa kolme

Koirakaverit on parhaita t. Halla

(c) Sofia Kovalainen





Meidän viime viikonloppu (ja tämän viikon alku...) oli koiraviikonloppu. Perjantai vietettiin pitkästä aikaa maalla, Konnevedellä. Syötiin, leikittiin, treenattiin ja kuvailtiin. Hallan mielestähän parasta tässäkin oli koirakaverit, naapurien Konsta-corgi oli hauskaa leikkiseuraa. Halla tosin taitaa jo kuulua vähän eri sarjaan, Konsta-raukka tuppas vähän jäämään kakkoseksi. Kun nyt kerran olin kameran kanssa ulkoilemassa, niin testasin ottaa kuvia, joissa koiralle heitetään herkku. Ja otetaan kuva, kun se nappaa sen ilmasta. En näköjään tätäkään osaa järkevästi selittää, mutta eiköhän tästä tajua, mitä haen takaa. Muutama ihan hauska ilme saatiin muistikortille talteen.
Käytiiin samalla ekaa kertaa syksynä peltolenkillä. Halla innoissaan juoksi vapaana, ja muuttuikin vähän kuuroksi, hupsista... :-)


Lauantaina suunnattiin Pirkkalaan, Kurikan koirapuistoon. Kavereina meillä oli Emma, ja koirat Sauli ja Alma, sekä Sofia ja Waka. Halla tuli tosi hyvin Wakan kanssa juttuun, molemmat ovat vähän tuollaisia rämäpäitä. Leikkien aikana tämä pieni kultainennoutaja muuttui multaiseksinoutajaksi...
 Hyvät leikit noilla oli, kaverina kävi myös muutama muu koira. Halla rupes vähän väsymään, eikä oikein pysynyt kavereiden vauhdissa. Se sitten päätti nakerrella keppejä ja kaivaa kuoppia. Välillä Halla kävi leikkimässä muiden kanssa, mutta eihän se enää ihan vauhdissa pysynyt. Ja tietenkin heti kun oltiin lähtemässä, virtaa löytyikin lisää, ja vielä hetki voitiin viettää kavereiden kanssa. Loppupäivän pentu olikin ihan naatti.
Ite tuli otetttua melko vähän kuvia, mutta onneksi Emma ja Sofia olivat kummatkin ottaneet aivan ihania kuvia <3
(c) Sofia Kovalainen
(c) Emma Kaltto
(c) Sofia Kovalainen
Sunnuntaiksi oltiin sovittu 'tapaaminen' Hallalle ja Hillalle, pitkästä aikaa. Aikalailla nuo pikkukultaiset kasvavat samaan tahtiin, Halla taisi olla hieman isompi. Ihan erotettavissa ne olivat myös, vähän erinäköisyyttä tyypeillä on.
Molemmathan oli ihan että jee, hyvät leikit. Leikkivät pihalla, samalla kun me ihmiset höpistiin koirista niitä ja näitä. Ekaa kertaa saatiin nuo edes hetkeksi istumaan vierekkäin niin, että saatiin otetua yhteiskuva, jee!
Ihmeen rauhallisesti Halla ja Hilla olivat sisällä, vaikka aluks vähän painivatkin. Saatiin myös sovittua kultsujengille yhteiset treenit, jee!

#TeamRukka eiku...

Maanantaina käytiin illasta lenkkeilemässä Pihlan ja Nukan, Siirin ja Sulon sekä Oonan ja Sienan kanssa. Hallahan oli taas ihan fiiliksissä, kun pääsi metsässä juoksemaan irti kavereiden kanssa. Kuvia ei tällä kertaa tullut otettua yhtään, kun oli jo ihan pimeää.
 Hauska tällänen ex tempore -lenkki, pitäis käydä useemmin!

Joku varmaan huomasi blogin olleen taas kiinni. Ihan mahtava Hanna teki meille uuden ulkoasun vanhassa jonkin koodin ollessa rikki. Ehkä tällä nyt mennään jonkin aikaa. Pientä muutosta tähän vielä tehdään kuitenkin Hannan kanssa.
Kiitos Hanna<3
4

torstai 20. lokakuuta 2016

It's great to be a dog

Pitkiä metsälenkkejä, koirakavereita, syksy, pakkasaamuja, lehtiä... = aika iloinen tyyppi







(c) Pihla




0

lauantai 15. lokakuuta 2016

Alive?

Elossa. Ainakin jotenkin, mutta mihin on jäänyt tää kirjoittaminen? Eh... Monta kertaahan oon tätäkin alkanut kirjoittaa, mutta eipä oo tullut valmiiksi asti.
Niinkuin ehkä voikin ajatella, on ihan hirmuisen vaikea muistaa mitä kaikkea ollaan touhuttu, joten ihan järjestyksessä nää eivät tuu. Melkoisen sekavaa kamaa tulossa, aloitetaanpa siis.


Ihan ensimmäisenä tietenkin pentujen toko/rally-toko -ryhmä Koirakoutsilla, jossa ollaan jo muutamia kertoja käyty. Tän kurssin myötä torstaista onkin tullut ihan viikon kohokohta. Monica (Monican ja Tarun blogiin tästä) oli kuvaaamassa yksiä meidän treeneistä, joten kuvia tulossa tässä lähiaikoina.
  Ollaan treenattu paljon kontaktia, perusasentoa, luoksetuloja, seuraamista ja tehty erilaista kohdetyöskentelyä. Kosketuskeppi on hallussa, tassuparketti paranee ja keilan kaataminen on Hallalle helppo homma. Huimasti ollaankin edistytty, ja perusasentokin alkaa jo olemaan sinne päin. Seuraaamista ollaan kursilla otettu pieniä pätkiä kerrallaan. Ehkä jatkossa saadan tännekin vähän jonkinsortin treenipäiväkirjaa. Innolla oootan että päästään taas treenailemaan, tuo kurssi on ollut ihan huippujuttu.
 Kapulankin pentu hiffas nyt kotona jotenkin, sitähän ei tarviikkaan sohia tassuilla, vaan ottaa suuhun!

Onnidogista onkin jo vähän aikaa. Lauantaina 11.9. olin kuuntelemassa pari luentoa, toisen aiheena toko-kokeet tuomarin näkökulmasta ja toisen koiran motivointi ja erilaiset vahvisteet. Paljon vinkkejä jatkoa ajatellen, ja vahvistui ajatus siitä, että rallyn sivuun aloitettaisiin myös toko. Ja mitä enemmän oon sitä ajatellut, alan vahvemmin oon sitä mieltä, että tän pentukurssin jälkeen jatketaan molempia.
Onnidogissa bongasin kentän reunalla jo heti saapuessa Berran kojun. Tyhjin käsin ei siis lähdetty... Vihdoin löytyy se treeniliivi, jonka lisäksi muutama uus motivointilelu, ja lisää herkkuja jemmaan. Voi materialismioonnellisuus... Niin mikä välineurheiija?
Kaikin puolin vaikutti tosi mukavalta tapahtumalta, ehdottomasti tullaan ensi vuonnakin, koira mukana.


Mätsäreitä on tullut kierrettyä parit, enkä erkkareistakaan ole tänne mitään kirjoittanut, hupsista vaan.
Erkkareista ei tällä kertaa sijaa tullut, mutta ihan kivalta tuo arvostelu näytti. Oli Halla hieno, eikä pistänyt mitään showta pystyyn, niinkuin vähän jännitin. Ei muuta kuin seuraavia näyttelyitä odotellessa, ollaan saatu paljon vinkkejä ja edistytty näissäkin jutuissa. Mätsäreissäkin on mennyt tosi hyvin, sin-1 Show-hau´n roadshow -kiertueelta ja sin-2 Mutalan koulun vanhempainyhdistyksen mätsäristä.  Saan minä olla ylpeä tuosta kakarasta.

Pari viikkoa sitten käytiin Pihlan ja Nukan kanssa Up and Under'issa lenkkeilemässä ja kuvailemassa. Oli todelia mukavaa, tälläisille vaan useemmin mukaan! Harmillisesti jouduttiin Hallan kanssa lähtemään jo ennen kuin Monica ja Taru tulivat.

(c) Pihla

Joku saattoi huomata, että blogi oli jonkinaikaa kiinni, sillä joku koodi täältä oli hajonnut. Lähipäivinä blogi sulkeutuu taas, jotta saadaan ulkka taas kuntoon. Tässä lähipäivinä yritän saada myös jonkin sortin syksyisen kuvapostauksen, sillä noita kuviahan on taas kiertynyt hirveä määrä.
0