maanantai 12. syyskuuta 2016

Puolivuotias

184 päivää, 26 viikkoa ja kaksi päivää, kuusi kuukautta, puoli vuotta. Pieni koira, kultaa koko noutaja. Kasvaa joka päivä, joka päivä päivän vanhempi, joskus myös vähän viisaampi. Vielä pieni, muttei enää niin pieni, vaan oikeastaan jo aika iso. Pieni iso lapsonen, tänään puolivuotias!



3

torstai 1. syyskuuta 2016

Kovin paljon kuulumisia

Tuntuu että ensin menee viikko, sitten toinen, ja kohta kuukausi. Ja hirmuisen nopeasti.
No, joka tapauksessa vähän heittoa takaisinpäin, taitaa olla ainakin muutaman viikon? Oli mitä oli, aika paljon ollaan ehditty touhuilla.



Mätsäreitä on tullut käytyä muutamat, peräti kahdet samaisella viikolla. Toiset menivät paremmin, toiset vähän kehnommin, mutta tyytyväinen oon. Tosi tyytyväinen.

Keskiviikkona 17.8. SRY järjesti mätsärit Niihaman palveluskoirakentällä. Paikalla oli tosi pitkä nurmikko ja suklaaakeksejä oli maassa mielettömästi, kehässä ja kehän ulkopuolella. Mätsäreissä oli suurilta osin huono ilmapiiri, ja ihmiset arvostelivat muiden työskentelyä. Tuomarointi hoidettiin erilaisella tavalla kuin yleensä, ja kehissä kesti kauan. Tulokseksi näistä tuli meille sin-.

Lauantai kahdeskymenes vierähti your dog'in avajaismätsärissä. Ensimmäinen kehä oli toista kultaistanoutajaa vastaan. Ei hitsi. Halla tunnistaa muut kultaisetnoutajat. Aina. Halla siis olis ollut ihan valmiina leikkimään, eikä koskaan ollut aiemmin käyttäytynyt samalla tavalla kehässä. Sininen nauha tuli, kuten jo aiemmin arvasin.
Sinisten nauhakehä oli jo parempi. Paljon parempi, vaikka täydeltä sähläämiseltä tuntui sekin. Mutta hyvin meni, ja olin aivan supersupersuperylpeä tuosta kakarasta. Sin-1, paremmin kuin edes uskalsin toivoa. Edettiin siis BIS-pentukehään, johon odotusaikaa oli yli tunti.
Punaisten kehässä sain esittää novascotiannoutajan, kyseistä rotua en ollut koskaan aiemmin esittänyt, joten oli tosi mukava kokeilla! Tämä kaveri sijoittui punaisten neljänneksi, ja siskonsa kolmanneksi.
BIS-kehää odottaessa käytiin lenkillä ja otettiin muuten vain rennosti. Yhden jälkeen lähdettiin taas kehään, joka meni taas vähän huonommin. Kehä oli tekonurmella joka houkutteli Hallaa mielettömästi, ja se olisikin kulkenut koko ajan kuono maaassa. Seisoessa se tajus, että edellä oleva kultsupentu on lähtenyt liikkeelle, ja että senhän perään olisi kiva lähteä. Muuten tämäkin kehä meni kuitenkin ihan mukavasti.
 Tuloksena BIS-4, ei hullummin!
Seisomisessa ja vierellä ravaamisessa tarvitaan vielä treeniä, ne olivat kumpikin vähän hukassa. Ja treeneihin pitäis saada ainakin yksi toinen koira ja muutama ihminen 'häiriöksi', sillä yksin kaikki on paljon helpompaa Hallalle. Yksin kaikki sujuukin ihan hyvin, kun ollaan vähän saatu seisomistakin edistettyä.


Sunnuntaina 21.8. käytiin taas Your dog'illa. Halla oli Idan kuvattavana ja katsotiin esitykset tokosta ja osa rallysta. Hienoja koiria, ihan huikeita. Kuvaus sujui kivasti, innoissani ootan miten upeita kuvia Ida on taas ottanut!  Halla ei studion laitteista olllut moksiskaan, sitä houkutteli suuresti vain lampaantalja. Ja namit, joita tarvittiin useampikin.
 Neljän maissa lähdin Hallan kanssa lenkille, ja pysähdyttiin treenaamaan hiekkakentälle. Otettiin pieniä pätkiä seuraamista, maahanmonoja, istumisia ja kokeiltiin jääviä. Seuraaminen sujui jo ihan hyvin. Välillä tehtiin imuttamalla ja välillä kokeiltiin ilman. Maahanmenot ja istumiset ihan ok, vähän hitaanpia mitä viimeksi, mutta ihan ymmärrettävää. Lisäksi treenatiin seisomista ja vierellä ravaamista, jossa vähän tarvitaan treeniä, sillä Halla on saanut päähänsä kiskoa  kehässä. Treenatessa Halla oli niinkin keskittynyt, ettei edes tajunnut vierestä juoksevaa rusakkoa. Testattiin kentällä lelun noutamista, mutta asia nyt vain on niin, ettei tämä noutaja nouda. Ainakaan vielä. Muuten Halla oli ihan super.


Viimeviikon torstaina käytiin kavereiden ja koirakavereiden kansssa porukalla Teivolla Eläinavustajien hallissa treenaamassa, tarkoitus oli vähän totutella halliin ennen rally-toko -kurssin alkamista. Halla ei ollut hallista moksiskaan, ja saatiin ihan hyvin treenailtua (ja toilailtua), tällä kertaa painottui lähinnä näyttelyitä varten harjoitteluun, mutta testattiin myös putkia. Kotiin tuotiin treenin jälkeen putkihullu koira.

Ja mitäs muuta, käytiin moikkaamassa Hillaa ja Hania, ja ollaan käyty monella lenkillä metsässä. Halla on noista metsälenkeistä ollut riemuisssaaan. Ihan mahtavaa että tästä ihan läheltä lötyy metsiä, joissa koiraa voi pitää irti. Toivottavasti se riemu, joks Hallalla oli, näkyy myös kuvissa <3. Kuvia onkin tullut otettua sen verran, että ehkä kokoilen niistä jotain kuvapostausta myöhemmin. Ihan näin muuten, lisäsin kalenterin sivupalkkiin. Nyt näette vähän, että minne me ollaan menossa.



Ja ai niin. Se noutaja, joka ei nouda nouti kepin neljästi tai viidesti. Kyllä se kai sittenkin noutaa.
3