Keskiviikkona vietettiin päivä Ylöjärvellä mökkeillen. Ilma oli ihan mielettömän nätti, jokseenkin olisi saanut olla vähän viileämpää, ja välillä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta.
Hallan kanssa käytiin kävelyllä katsomassa paikkoja ja juoksenneltiin ja leikittiin pihassa (
Päivällä leikittiin, temppuiltiin, harjoiteltiin seisomista ja levättiin. Illalla lähdettiin taas kävelylle, päätettiin kävellä läheinen lenkki rannassa.Sää oli nätti, ja rannassa ei ollut juuri ketään muita, lukuunottamatta muutamaa Pokèmon go -pelaajaa. Käytiin Hallan kanssa rannassa kokeilemassa jos se kävis uimassa. Mutta ei, sen sijaan se sai kunnon hepulin, kaivoi kunnon kuopan ja juoksi tuhatta ja sataa.Varmasti ylinopeutta. Takaisin päin tulessa Halla olis ollut jo kaivamassa kuoppaa leikkipaikalle. Ehkei sinne kuoppaa, jatkettiin matkaa. Ainakin tulee illalla uni, kun näin paljon ollaan puuhailtu. Sitä ennen olis kuitenkin tehtävä jotain multaiselle koiralle, joka oli just kaivanut jäätävän kuopan. Harjaaminen kuitenkin riitti.
Ja niinkuin ehkä voitte arvata, samalla ulkoilutettiin kamera. Lisää kuvia, siis.
Paljon oli liikkeellä porukkaa Pokèmon-jahdissa, Halla taas olisi halunnut jahdata joka ikistä lintua.Voi että sitä. Saa se sentään kärpäsen kiinni. Ainakin joskus.
On se suloinen <3
VastaaPoista