perjantai 23. kesäkuuta 2017

Long time no see

Pitkästä aikaa!


Olipa tauko. Ajattelin pitää 'pienen' tauon blogista, mutta hups, sehän venähti hieman pidemmäksi.
No, tauko on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, ja mulla on taas paljon inspiraatiota blogiin. Postausideoita on valtavasti! Ehkä voisin kuitenkin aloittaa päivittämällä vähän ulkoasua, jos joku vain sattuu tietämään, voisi vinkata jonkun, joka tekee tilauksesta ulkoasuja!:)


Ja mitä kaikkea tässä välillä tapahtuikaan? Molemmista tuli vuoden vanhempia (ei ehkä viisaampia) ja olihan siinä yhteinen 'vuosipäivä'kin. Kävimme tokon alkeiskurssin, ja nyt toivon löytäväni sopivan jatkokurssin. Ainakin kehitystä on tapahtunut liikkeissä! Hallalla oli silmien peilaus (ei mitään vikaa, jee!) ja lonkkakuvaus, josta kennelliiton viralliseksi 'tuomioksi' tuli B/C. Harmittaa tuo c, mutta mikäs teet. Kuulemma arvostelu oli ollut Hallan kohdalla tiukka, ja toinen koira oli lähestulkoon samanlaisilla lonkilla saanut B/B.
Lisäksi mun kamera oli pitkään huollossa ja se vaikutti hiljaiseloon melko paljon. Muuta erityistä ei kai ole tapahtunut. Tietenkin ollaan yhdessä tehty paljon kaikkea hauskaa, lenkkeilty, reenailtu, nähty niin koira-, kuin ihmiskavereitakin ja muuten vaan höntsäilty kaikkea hauskaa. Ja olihan Halla kai tajunnut tuon noutamisenkin, kun ollaan monet illat heitelty palloa pihalla. Eli nyt se on ihan oikeasti noutaja?
Hallalla on nyt riittänyt kavereita, kun tosi monella tutulla (kuten myös ei-tutulla) tuntuu olevan nyt pentu. Vastahan Hallakin oli noin pieni, voi apua. Vuosi on vierähtänyt hirveän nopeasti, mutta eikös se niin menekin, että aika vierähtää nopeasti, kun on hauskaa!
0