Hallaa kiehtoi paljon mökin lähellä sijaitseva kivi, jolla käytiinkin pari kertaa kuvaamasssa. Huomasin matkalla vieressä sijaitsevan hiekkakentän, jolla käytiin harjoittelemassa tottelevaisuutta (tottelemattomuutta. Tai sen vähentämistä.). Sivulletuloissa huomattavaa kehitystä, seisomisessakin edistytty, jes! Takapakkia, Halla on alkanut kiskomaan, eikä ihan vähän. Tätä ollaankin onneksi saatu jo vähän korjattua, tänään lenkki sujui jo hienosti. Paljon leikittiin välissä, ja harjoteltiin seuraamsta. Käsittelyharjoituksia, tsekattiin hampaat. Hyvin on hampaat vaihtunut, Keski-Suomen reissulla lähtikin useampi hammas.
Omaksi iloksi opeteltiin muutama uusi temppu. Huomaa, että Halla ihan tykkää oppia. Ja sehän on hyvä.
Tampereella ollaan oltu nyt muutama päivä. Vähän treenattu perusjuttuja, käyty lenkillä, kuvailtu, leikitty, levätty ja treenattu taas perusjuttuja. Eilen ostin treenitaskun, joka on jo jonkin aikaa ollut hankinnassa, ja on muuten kätevä. Sitähän oli pakko päästä lenkille testaamaan, joten lähdimme kävelylle Ylöjärven puolelle. Samalla testiin pääsi uusi hihna, sekin tosi hyvä. Oli nätti ilma, ja pysähdyttiin nurmikentälle, lähinnä leikkimään. Näköetäisyyden päässä treenattiin toisen koiran kanssa, mutta yllätykseksi Halla ei ollut moksiskaan.
Vähän seuraamista, ja pari sivulletuloa. Molemmat sujuivat ihan hyvin, vaikka ympärillä olikin häirikkeitä. Kehitystä oli tapahtunut huomattavasti, välillä oikein ihmettelee, että miten se joskus oli vielä pienempi ja hyvä, jos istui käskystä. Mukana ollut kaverini Sofia sai musta ja Hallasta pari kuvaa otettua, ja jatkettiin matkaa. Lenkillä vastaan sattuikin kultainennoutaja, joka oli kotoisin samasta kennelistä Hallan kanssa. Hallan uusi lelukin pääsi illalla koetukselle, nopeasti tuli sen jälkeen uni. Kovin paljon uutta kovin pienelle koiralle.
Tietysti just käsi taskussa Kuvan on ottanut Sofia |
Näiden kahden syömisestä ei tullut mitään. Bealle ei oikein maittanut, Hallalle taas olisi Beankin ruoka kelvannut. Perus, välillä tuntuu että se söisi vaikka pikkukiviä, jos niitä tarjoaisi.
Lisäksi yritettiin saada koirista kuvat vierekkäin (jossa ne eivät irvistäisi, tai olisi täysin solmussa keskenään). Tämä olikin yllättävän vaikeaa, kaverit katsoivat milloin minnekin, eivätkä tahtoneet millään istua vierekkäin. Tämä sessio nimettiinkin joulukorttikuvaukseksi, aluksi niin vaikeaa ja ärsyttävää, mutta kuitenkin loppujen lopuksi ihan hauskaa. Vähän treenailtiin rennosti Mansesterin Dogfestiä varten, ja suunniteltiin vielä yhtä harjoittelukertaa. Lisäksi vähän mietiskeltiin, lähdettäisiinkö pentujen toko/rallytoko-ryhmään, joka ainakin mua houkkuttelisi paljon. Ja Rallytoko lajina kiinnostaa.
Taas oli Halla poikki päivän jälkeen, paljon kun touttiin päivän aikana.
Ihana postaus :)
VastaaPoistaPaljon kiitoksia:)
Poista